Viime aikoina on noussut esiin useita keskusteluja ja kohuja AI-työvälineiden käytöstä luovassa työprosessissa. The Brutalist -elokuvan jälkituotannossa käytetty AI-sovellus nosti tunteita ja huolia työpaikoista (HS). Kotimaassa keskustelua herätti Anni Kytömäen Mirabilis-romaanin kansikuvituksen osittainen AI-generointi. YLE kokosi yhteenvetoa kommenteista (YLE).
Kriittisen keskustelun kautta syntyi myös hyvää viestintää. The Brutalistin kohu nousi 2500 sanaa pitkän artikkelin lopusta, jossa positiivisessa hengessä kerrotiin innovaatiosta, jossa jälkituotannon kestoa voitiin lyhentää uudella työvälineellä. Artikkeli keskittyi laajemmin koko elokuvan tekemiseen, mutta tämä kontekstikaan ei pelastanut asiaa. Ammattimielessä tämä nähtiin tehokkuutena ja elokuvan leikkaaja David Janscó kertoi, että AI-työvälineillä ei tehty mitään sellaista, mitä ei ollut tehty aiemminkin. Väline vain nopeutti prosessia ja mahdollisti muokkauksia sekä pieniä yksityiskohtia, joihin tuotannossa ei olisi ollut muuten varaa. Red Shark News itsekin palasi kohuun ja avasi artikkelin aiheuttamaa AI-väittelyä elokuva-alalla laajemminkin. (Red Shark Media)
Gummerus, Mirabilis-kirjan kustantaja, myös avasi kannen suunnitteluprosessia ja kustantajan käytäntöjä yleisesti. Kirjan kannen suunnittelussa ei myöskään tehty varsinaisesti mitään uutta tai ihmeellistä. Kansien kuvituksissa hyödynnetään tavallisestikin useita erilaisia aineistoja. Kansi voi sisältää työtä varten tehtyjä originaaliaineistoja, museoiden vapaaseen käyttöön tarkoitettuja kuvakokoelmien kuvia, aineistoa kaupallisista kuvapankeista ja nykyään myös AI-generoituja kuva-aineistoja. (Gummerus)
Itse ammattilaisena ja ammatillisena opettajana arvostan tätä avoimuutta ja minusta tämä on paras tapa vastata julkiseen keskusteluun kehittävästi.
Mistä puhumme, kun puhumme AI:sta
Suurimmassa osassa kohukommentteja perustelut loppuvat jo kirjainten A ja I kohdalla. Tämä keskustelu jää melko hedelmättömäksi, koska kommentoijan mielestä väärän välineen käyttämistä on vaikea välillä edes tunnistaa muutenkin digitaalisesti käsitellyistä kuvista. Kohta voi huomata tuomitsevansa nopeasti kaiken, joka muistuttaa läheisesti AI-generoitua sisältöä. Tällöin keskustelussa ei ole tuotos vaan pelkkä tekniikka.
Uusi Juttu / Oskari Onninen toi graafikko Ville Tietäväisen kautta keskusteluun työn laadun ja esteettisen näkökulman. Tästä onkin paljon kehittävämpää keskustella ja jokaisen ammattilaisenkin on tähän helpompi osallistua. Artikkelissa esitetään huomiona kysymys: ”Eikö kauneudella tosiaan ole enää mitään väliä?” (Uusi Juttu)
Tätä laadullista tarkastelua itsekin kannustan ja tässä 2020-luvun keskusteluun nosto 1920-luvun artikkelista:
”… it is absurd to be prejudiced by a machine or machine-work because it is mechanical; the results obtained are what really count. Some ultra-conservative men are (or have been) foolish enough to shy at new inventions in machinery – for type-setting, for instance. They feel that somehow a ’modern spirit’ is in the machinery, and that in some sly and malign way it will defeat artistic excellence! This is quite childish. The problem is to determine how work can be done best.”
– D.B. Updike ”In The Day’s Work”, Harvard University Press, 1924.
Pelkkä uuden välineen käyttö ei tulisi olla kritiikin kohde, vaan mitä sillä välineellä saadaan aikaan.
Oskari ja Ville selkeästi kertovat näkemyksensä tavoitetasosta, jossa laadukkaan mediatuotteen luonteeseen kuuluu asianmukainen ja tarkoitusta varten ajatuksella valmistettu kuvitus. Artikkelissa muistellaan vanhoja hyviä aikoja, kun kannet ja niska-avaukset* teki ammattikuvittaja, joita Villen mukaan eivät ”talon graafikot helppoine photoshoppailuineen” ole.
*) jos et tiedä mikä on niska-avaus, et saa tähän apua googlesta, ellei ongelmasi ole niska-hartiaseudun jäykkyys.
Artikkelin tekstistä voisi päätellä, että AI-kuvitus ja mediatalon photoshoppaajat eivät valmista sykähdyttävää visuaalisuutta, joka miellyttäisi 54-vuotiasta palkittua graafikkoa. Minulle tämä ei tule yllätyksenä, mutta en itse ole tästä niin huolissani. Kirjoituksen kanssa voi monessa asiassa olla samaa mieltä, mutta monessa paistaa läpi tietty elitistisyys.
Oskari kirjoittaa Villestä: ”Hän kaipaa maailmaa, jossa olisi vähemmän lehtiä, vähemmän kuvia ja vähemmän kirjoja – ja kuvalla merkitystä. ”
Itse olen tässä määrällisyydessä täysin erilaisessa näkemyksessa, mutta kuvan merkityksellisyydessä näen saman tavoitteen. Toivoisin maailman, jossa olisi enemmän mediaa, enemmän kuvia ja enemmän kirjoja – ja kuvalla merkitystä.
Kustannus ja laatu
Niin elokuvan, kirjan kansien kuin kaikkien muidenkin kaupallisten mediatuotteiden kohdalla kustannusten suuruus pitää sovittaa laatutasoon. Long Play: ”En yritä pusertaa tyhjästä kultaa” – suomalaisten tv-sarjojen tuotanto on kriisissä -artikkelissa kuvataan laajasti alan nykytilanteen haastavuutta. Viimeaikainen kustannusten nousu ja alustajättien vähentyneet hankinnat ja tuotantojen rahoitus ovat suurimmat alan toimintaa rajoittavat tekijät. Enemmän ja halvemmalla on nähty ainoana ratkaisuna. Se, onko tämä ainoa tapa ratkaista kriisiä, jää nähtäväksi. Mutta juuri tässä kontekstissa tuntuu harmilliselta, että elokuvan jälkituotannon kustannuksia tehostava AI-työväline nähdään alalle sopimattomana ratkaisuna tuottaa parempi jälki ja matalammat kustannukset.
Animaatiotuotannoissa teknologian kehittyminen, tuotantoketjun tehostaminen ja sen kautta mahdollistuva uusi tekeminen nähdään kaupallisen animaation edistäjänä. Asiasta aktiivista toimijuutta jo heti alusta asti kannustanut Nick Dorra kertoo jo huomattavista edistyksistä tuotantoketjun eri vaiheisiin.
Näissä kaikissa kehityksissä on kohteena jokin tuotannollinen työvaihe, joka on nyt mahdollista tehdä tehokkaammin. Ymmärrän huolen alan työpaikkojen vähentymisestä, jos kone korvaa tekijää, mutta mitä jos teknologian kehitys mahdollistaakin työpaikkojen säilymisen ja vielä paremmin, uusia työpaikkoja alalle.
Idea versus tuotanto
The Brutalist elokuvan kohusta kirjoitettaessaan, tuo HS tuotannon työvälineiden kritiikin viereen keskustelu myös AI:n käyttämisestä ideoinnissa. Artikkelin lopussa viitataan lyhyesti käsikirjoittaja/ohjaaja Paul Schraderin havainnoista hyödyntää ChatGPT:tä ideoinnin tukena elokuvan käsikirjoitukselle. Schrader kuvaa, miten jo nyt kielimalli hänen mielestään laatii toimivia ideoita ja tässä havainnossa löytyy sopivat somekohun palaset. (Daily Mail)
Jälleen kohussa nostetaan esiin, miten AI vie miljoonia työpaikkoja ja käsikirjoittajat ovat ”laiskoja”. Yksi kommentoija nosti esiin huomion, että ”miksi yleisö katsoisi elokuvan, jota ei edes jaksettu itse kirjoittaa”. Tämä voi olla perusteltu huoli, mutta ideoita on meillä jokaisella. Pelkkä idea ei ole varsinaisesti mitään, vaan vasta ideasta valmistettu tuotos on se, jonka yleisö ja tekijätkin saavat katsottavakseen. Jos pelkän idean tekeminen tulisi olla työlästä ja tuotannon vielä tätäkin työläämpää, emme varmasti tule saamaan laadukkaampia elokuvia tai animaatioita vaan päinvastoin. Tämä ei tarkoita, että ensimmäiset ja pinnalliset ideat ovat parhaita, mutta mitä nopeammin saamme pinnallisen idean, sitä nopeammin voimme sukeltaa syvemmälle.
Nyt tammikuussa keskuudestamme poistuneen David Lynchin pohdinta ideasta vertaa sitä kalaan. Ohjaajalegendan mukaan yksikään kokki ei ota kunniaa kalasta, vaan sen valmistamisesta.
“Ideas are the number one best thing going. And ideas come to us, we don’t really create an idea. We just catch them, like fish. No chef ever takes credit for making the fish, it’s just preparing the fish.”
– David Lynch
Tekijän pitää myös valmistaa ideansa valitulle medialle ja pysyä uskollisena tälle idealle läpi raskaan tuotantoprosessin.
Tästä Lynchin puheesta on myös tehty mainio lyhyt animaatio, jonka voit katsoa täältä
Lopuksi
Tätä artikkelia varten joudun tekemään otsikkokuvan. Olen toteuttanut sen AI-työvälineen kanssa (Midjourney). Voin hyvin julkaista kirjoitukseni tällä laatutasolla ja tämäkin kirjoitus tuo lisää ääntä keskusteluun. Sen kanssa saa olla samaa ja eri mieltä ja useimmat ihmiset eivät tätä koskaan edes löydä. Tämäkin kirjoitus on olemassa vain siksi, että voimme julkaista omia havaintojamme ja ajatuksiamme julkiseen keskusteluun ja voimme myös kuvittaa niitä ja jakaa niitä muille. Enemmän tekijöitä ja enemmän ääntä, kuvaa, animaatiota, elokuvaa, tarinaa ja viestintää!
OPPIVA OPETTAJA 